Olen jo jonkin aikaa ajatellut että perustaisin blogin ja olen jo useamman viikon pyöritellyt nimeä mielessäni kunnes se viimeyönä loksahti paikoilleen ;)
Mitä tämä blogi sitten tulee käsittelemään?
No ainakin niitä oudon makuisia ruokia ;) osa niistä ihan jopa terveellisiä ja osa vähän siihen suuntaan ja osa sitten ihan totaalisen epäterveellisiä. Piparkakkuumekin iski tuossa taannoin ja hankin ensimmäiset puumuottini.
Sen lisäksi koiria - ja erityisesti ihania tikkujalkoja - cirnecoita joista itselläni on ilo omistaa yksi "grande persona". Koiraharrastuksessa erityisesti kiinnostaa pikkukoiramme mahdollisesti lupaava juoksu-ura ;)
Geokätköily on myös yksi harrastuksistani joten sitäkin tullaan varmasti sivuamaan aika-ajoin.
Mukaan on pakko ympätä myös pelejä ja sensellaisia: griddlereitä, lautapelejä, virtuaalimaailmoja (Secnd Life ja Second Galaxy), konsoli- ja tietokonepelejä jne...
Keskiaika, viikinkiaika ja yleensäkin historia on kiinnostanut minua jo pienestä pitäen ja siksi valotan elämää myös niiltä kanteilta silloin kun sille päälle satun :)
Musiikki ja laulaminen on yksi suurimpia intohimojani joten ei sitäkään voi unohtaa.
Painonpudotusprojektini on ollut hiljakseen käynnissä puolisen vuotta ja ilman sitä ei tietenkään voi olla.
Koska paino on hiljalleen pudonnut, on myös pukeutuminen alkanut kiinnostaa aiempaa enemmän, koska pikkuhiljaa alkaa kroppaan sopimaan myös muut kuin "tätivaatteet" ;) Osaltaan on toki asiaan vaikuttanut eräs vaatteita maahantuova ystävänikin.
Valokuvaaminen on myös yksi kiinnostuksen kohde ja koska nyt perheeseen on hankittu digijärkkäri ja minulle jää jatkossa vähän paremmin aikaa muullekin kun vain työlle - aion opetella järkkärin käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti