Lähestyvä liikkeen muutto kotiin alkaa pikkuhiljaa painamaan päälle ja siksipä suunnittelin tänään autotallin siivousta jotta sinne saisi kalusteita ja sensellaista varastoon. Autotallissa kun kuulemma on niiin hirrrveeesti minun roinaa.
No suuntasinpa sitten aamiaisen jälkeen autotallia kohti asianmukaisesti varustautuneena: hanskat, vissypullo, koiran juomakuppi sekä tietenkin pitkän liinan päässä innosta kiljuva pikkukoira. Eihän meidän koiralla mitään läheisriippuvuusongelmaa ole, mutta jos joku laumasta kuvittelee tekevänsä jotain etupihalla niin että se ei ole mukana - ei se todellakaan ole kaunista kuultavaa.
Koira siis kiinni lipputankoon, jossa ei ihan viimeisinä vuosina ole lippua pidetty koska se meidän lippu tipahti joitain vuosia sitten itsenäisyyspäivänä alas kun naruun tuli jotain häikkää ja se tanko edelleen odottaa kaatamista jotta saataisiin jälleen lipputanko oikeaan käyttöönsä. Ehkäpä jo tänä kesänä...
No koira saa vesikipon varjopaikkaan ja avaan autotallin ovet, mutta huomaan sen samantien suureksi virheeksi. Talli on enemmän kuin täynnä roinaa: työkaluja, käytöstä poistettuja tietoteknisiä laitteita, kesken jäänyt figupelialusta kokoa n. 75cmx150cm, maalipurkkeja, sementtiä, telkkarilaatikoita, jajaja... No onpa siellä vähän minunkin juttuja: edellisten vuosien kirjanpitopapaperit siististi hyllyssä, kymmenisen vuosikertaa käsityölehtiä vähemmän siisteissä pinoissa, pari vanhan työhuoneen laatikostoa, ihan vaan muutama miekka (olisko 3 vai 4?), kilpiä ja keskenjääneitä kilpiä, vanha heppalaatikollinen lestejä, luomapuut, 2 tai 3 kangaspuut ynnämuuta pikkuroinaa ;)
Ensimmäinen ajatus oli että APUA miten tästä muka selviää!
Viitisen minuuttia vaan katselen ja suunnittelen että miten pääsen luovimaan herrain tarvikkeiden ohi setvimään jotain josta tietäisin mitä niille voin tehdä. Päädyn siihen että tänne on pakko tulla miesten kanssa jotta edessä olevat kamat voidaan kanssa katsoa niin että en pura ja pakkaa tarpeettomia jälleen takaisin talliin.
Sen verran kuitenkin mahdun tekemään että siivoan ne työhuoneen laatikostot ja mitäpä sieltä löysinkään: kauan kadoksissa olleet kynsivallien siistijät sekä manteliöljyn kynsille joka ehkä vielä pelittää. Ison kasan vanhoja valokuvia, suurin osa ensimmäisen nettikaupan aikaisia tuotekuvia jotka joutivat jo pois sekä muutama helmi :) entisen koiramme kuvia, joita ei kovin montaa muuten ole kun Nalle oli meillä suurimmaksi osaksi ajalta ennen digikameroita. Awwww!
Sainpa nyt edes hiukan solmunpäätä avatuksi, mutta kyllä tuossa tekemistä tosiaan tulee olemaan - tosin kun liikkeestä tuo sinne hyllyjä, niin luulisi ainakin järjestelemisen olevan jatkossa helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti