tiistai 3. syyskuuta 2013

Lemmikkiperhe iskee jälleen...

Pahoittelen jo heti samantien sillä seuraava teksti saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita:
Tänään on jälleen alkamassa se monien inhokki eli Big Brother, tällä kertaa julkkisversiona.

Kaiken se näkee ja kaiken se kuulee...

Olen ollut BB fani jo niistä ajoista kun meillä näytettiin Brittiversiota ja olen valitettavasti edelleen sitä mieltä että ne olivat tasokkaampia kuin nämä kotimaiset versiomme.

Silti.

Se vaan on pakkohankinta, nyt kun olen jälleen kotona, ehdin oikeasti pitämään lemmikkiperheen ulkoilemassa riittävästi ;)

Ko. kanavan hankinta kaapeliin oli kyllä tällä erää aikalailla työn ja tuskan takana, meidän kaapeliyhtiömme sivut ilmoittivat ettei sitä ole saatavilla meidän alueelle lainkaan ja kun etsimme kaapeliyhtiömme yhteystietoja sivut ilmoittivat että hupsista sivua ei ole ;) Vaan onnistuipa sabotaasista huolimatta tännekin kulmille pikkutaikalaatikon avaaminen.

Mieheni kyllä ilmoitti että jos sieltä Tuksu sunnuntai-aamuna alkaa kiljumaan niin hän muuttaa hotelliin...
Hän kun on monen muun ohella sitä mieltä että sinne on tulossa nimenomaan Tuksu, kuulemma Frederikin ohella.

Ketä sitten itse näkisin talossa?

En taida edes tuntea tai tunnistaa niin montaa julkkista että saisin talon täytettyä julkkiksilla. Mutta näkisin siellä mahdollisimman monipuolisen valikoiman ja eri ikäisiä.
Valitettavasti tämä ei ole ainakaan aiempina vuosina toteutunut ja pelkään pahoin että erityisesti suomessa tällä ohjelmalla on sellainen maine että kovinkaan moni täysjärkinen ei sinne halua ;)

Kenenkään järjenmäärää sen kummemmin kommentoimatta haluaisin taloon esimerkiksi heidät:
näyttelijän: vaikkapa Risto Kaskilahden
urheilijan: vaikkapa Tanja Poutiaisen
poliitikon: vaikkapa Ben Zyskowichin
laulajan: vaikkapa Anna Abreun
julkkiskokin: vaikkapa Jyrki Sukulan
kirjailijan: vaikkapa Sofi Oksasen
telkkari-ilmiön: vaikkapa Antero Mertarannan
setalaisen: vaikkapa Tarja Halosen
tohtorin: vaikkapa tohtori Kiminkisen
toimittajan: vaikkapa Rakel Liekin
silmäkarkin: vaikkapa Hunksien Eskon
koomikon: vaikkapa Krisse Salmisen

Illalla sitten nähdään ketä siellä oikeasti on, veikkaanpa että kukaan omalta listaltani ei ole vaikka tuolla kombinaatiolla saisimme varmaan ruuduntäydeltä mielenkiintoisia hetkiä ;)

Ja juu, blogi käsittelee seuraavien 6 viikon ajan muutakin kuin BB asioita, vaikka tähän varmaankin tulee palattua joitain kertoja kauden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti