tiistai 10. syyskuuta 2013

Kätevän emännän yrtti-suolakeksit valkosipulilla (maidoton, gluteeniton, hiivaton, munaton)

Olen tykännyt niistä Vaasan ruisnachoista kovasti, mutta nyt hiivattomalle siirryttäni nekin joutui kiellettyjen joukkoon sillä niissäkin on käytetty hiivaa.

Vaan eipä hätää, kätevä emäntä tietenkin tekee ihan itse vielä paremmat suolakeksit ja tekee niistä jopa gluteenittomat, maidottomat, munattomat sekä hiivattomat :)

Tähän kokeiluun olin oikein tyytyväinen makunsa puolesta eikä rakennekaan hullumpi ollut.
Ei ehkä niin kauniita mutta hyviä ja helppoja tehdä.
Tässä siis uusin suolakeksireseptini:
3 dl tattarijauhoja
1,5 dl CocoVi Kylmäpuristettua Kookosöljyä *tätä saat Avalonista
1,5 dl vettä
2 rkl CocoVi Psylliumia *tätä saat Avalonista
2 rkl erilaisia mausteita ja maustyrttejä oman maun mukaan (minä laitoin mm. korianterinsiemeniä, oreganoa, basilikaa jne.)
4 kpl valkosipulinkynsiä
½ tl Herbamare yrttisuolaa
½ tl paprikajauhetta
sekä Terre Exotique Sormisuolaa päälle *tätä saat Avalonista

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja painele taikina tasaiseksi, anna levätä hetki (n. 30min) ja kauli keksit ohuiksi, tähän sopi mainiosti puinen piirakkapulikka. Vaihtoehtoisesti voit kaulita koko taikinan leivinpaperin päällä ja jakaa sen paloiksi leivinpyörällä sen jälkeen (tällä saisi varmasti kauniimpia).
Ripottele sormisuola keksien päälle.

Paista 200 asteessa tai kiertoilmauunissa 175 asteessa 7-9 minuuttia.´

Nauti kohtuudella :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti